Navigation Area:

Service Navigation:

Banner

TRUCK TOUR 2008

You are here:

>Aloitussivu>Tapahtumia


Content Area:


Muutetaan maailmaa!

Photo: Competition to depict diversity and equality

Competition to depict diversity and equality

EU ja MTV-musiikkikanava kutsuvat lahjakkaita eurooppalaisia nuoria kuvaamaan monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta taiteen keinoin

Euroopan unioni on tänään julkistanut kilpailun, jonka myötä pyritään parantamaan tietoutta yhdenvertaisuudesta ja syrjinnän torjumisesta. Kilpailun lanseeraamiseksi on tuotettu 30 sekunnin mittainen spotti kansainväliselle MTV-musiikkikanavalle, joka on maailman laajin nuorisolle suunnattu TV-kanava. Mainoksen avulla katsojia kutsutaan osallistumaan kilpailuun tuottamalla taidetta, joka voi olla valokuvien, videoiden tai kuvakollaasien muodossa. Töiden tulee kuvailla monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta.        

Kilpailun julkistamista kommentoinut työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasioiden komissaari Vladimir Špidla totesi, että syrjinnän torjuminen ja yhdenvertaisen kohtelun edistäminen ovat ratkaisevan tärkeitä tavoitteita Euroopan unionissa. - Tällainen luovuutta vaativa kilpailu on ihanteellinen keino välittää viestejä, joiden avulla MTV:n katsojat Euroopassa saavansa äänensä kuuluville ja voivat esitellä taiteellisia kykyjään kautta unionin, hän jatkoi.  - Odotamme kovasti pääsevämme pian näkemään kilpailun satoa!  

Kilpailu kuuluu osana toimenpiteisiin, joiden avulla tänä vuonna vietetyn Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuoden ja viisivuotisen ”Monimuotoisuuden puolesta. Syrjintää vastaan” -tiedotus- kampanjan viestiä on viety ja viedään EU-kansalaisten tietoisuuteen.
Kilpailutöiden jättöaika päättyy 8. joulukuuta 2007 ja tulokset julkistetaan joulukuun 17. päivänä.

TV-mainos

Spotin alussa kuvataan kasvoja, jonka eri osat, mm. suu ja nenä muuttuvat nopeasti tuoden esille erilaisia ihmisrodun monimuotoisuutta heijastavia piirteitä: etnistä alkuperää, ikäkausia, uskontoja, seksuaalista suuntautumista jne. Siitä siirrytään joukkoon taidetta tekeviä nuoria. Taustaääni kutsuu katsojia osallistumaan kilpailuun ja tavoittelemaan pääpalkintona olevaa 4 000 euron arvoista kahden hengen matkaa valitsemaansa Euroopan kaupunkiin.          

DiverseCity

Osana kilpailua on myös avattu DiverseCity-nettisivu osoitteessa eudiversity.com. Siellä kävijät voivat ladata kilpailutyönsä, luoda oman online-profiilinsa ja antaa myös pisteitä suosikkityölleen äänestyksessä, joka tapahtuu 9.-16. joulukuuta 2007.  Parhaiksi arvioituja kilpailutöitä on määrä käyttää myös erilaisissa kampanjahankkeissa kautta EU:n.

Kilpailun TV-spotti ja lisätietoja sekä ”Moninaisuuden puolesta. Syrjintää vastaan” –kampanjasta että ”Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuodesta 2007” on nähtävissä sivuilla:   

www.stop-discrimination.info
http://equality2007.europa.eu

Olemme kaikki erilaisia, mutta olemme kaikki myös yhdenvertaisia. Vain yhdessä voimme tehdä yhdenvertaisuudesta totta. Näytä, mitä yhdenvertaisuus sinulle merkitsee, klikkaa eudiversity.com ja voita unelmiesi matka haluamaasi Euroopan kaupunkiin!

MTV Diversity Spot

Image: Still from the MTV spot

EU:n  "Moninaisuuden puolesta. Syrjintää vastaan.”-tiedotuskampanja ja   kansainvälinen MTV Networks Europe ovat jälleen ryhtyneet yhteistyöhön ja   tuottaneet TV-mainoksen, jonka avulla ne tuovat esille monimuotoisuuden etuja työelämässä. Vastavalmistuneen spotin kuvatoteutuksessa ovat esillä muun muassa pan-eurooppalaisen valokuvauskilpailun kolme parasta otosta.

Download MTV Diversity Spot as mov-file, 1.2 MB

Download MTV Diversity Spot as rm-file, 1.1 MB

Download MTV Diversity Spot as wmf-file, 1.2 MB

Journalist Award 2005 -kunniakirjat

Photo: National JA prize ceremony in Finland (Jarkko Jokelainen)

Helsingin Sanomien toimittajille

Helsingin Sanomien toimittajat Jarkko Jokelainen (kuvassa keskellä) ja Samuli Leivonniemi (oik.) vastaanottivat toukokuun puolivälissä kunniakirjat Euroopan unionin Journalist Award 2005  -kilpailun Suomen osaottelun voitosta. Kilpailu liittyi EU:n ”Moninaisuuden puolesta. Syrjintää vastaan” -kampanjaan.  Viime vuoden marraskuussa julkaistun artikkelin otsikko oli  ”Pariisin ja Helsingin maahanmuuttajilla on yhteinen ongelma: työttömyys”.

Komissaari Vladimir Špidlan allekirjoittamat kunniakirjat  luovutti voittajille Helsingin Sanomien toimituksessa kampanjan Suomen kirjeenvaihtaja Matti Poijärvi (vas.).  

Press Photo

Ankarat aplodit EU:n ja MTV:n valokuvauskilpailun voittajalle!

Isosta-Britanniasta kotoisin oleva opiskelija on voittanut EU:n ja kansainvälisen MTV-kanavan valokuvauskilpailun.

Se toteutettiin EU:n ”Moninaisuuden puolesta. Syrjintää vastaan.” -tiedotuskampanjan  ja MTV Networks Europen yhteistyöhankkeena.

Voittaja, Robert Matwiejczyk, saa palkinnoksi digitaalikameran sekä kuuden päivän matkan Barcelonaan, Berliiniin ja Riikaan. Matkaan sisältyvät majoitukset neljän tähden hotelleissa ja kiertoajelut.

Robertin ottama kuva, nimeltään yksinkertaisesti ”Monimuotoisuus”, kohosi voittajaksi lähes 1 600:en kilpailukuvan joukosta.  Kilpailu toteutettiin viime vuoden marraskuun 10. päivän ja 31.1.2006 välisenä aikana. 
487 kävijää äänesti Robertin kuvaa kilpailun nettivuilla ja se sai yli 100 ääntä enemmän kuin toiseksi sijoittunut otos.
Kilpailun tavoitteena oli selvittää, miten nuoret hahmottavat monimuotoisuuden – sekä ne, jotka lähettivät kuvia kilpailuun, että ne, jotka osallistuivat äänestykseen.
- Kilpailuun lähetetyt kuvat olivat sekä laadultaan että luovuudeltaan erinomaisen tasokkaita ja ne heijastavat voimakkaasti sitä inspiraatiota ja vahvaa eläytymistä, minkä tämä tärkeä asia nuorten piirissä on saanut aikaan, toteaa MTV Networks Internationalin luova johtaja Cristian Jofre. 

 


Photo: 1st prize photo
Photo: 2nd prize photo
Photo: 3rd prize photo

Robert Matwiejczyk on luonnollisesti erittäin ilahtunut kilpailun voitosta ja aikoo tehdä palkintomatkansa kesällä heti koejaksonsa päätyttyä.
Hänen kilpailukuvassaan näkyy kaksi kättä pianon koskettimilla, toinen musta ja toinen valkoinen. Toinen käsistä on hänen omansa ja toinen hänen nigerialaisen ystävänsä. Sekä koskettimien että käsien mustavalkoiset kontrastit tekevät kuvasta erittäin kauniin kokonaisuuden ja se edustaa ajattomalla tavalla inhimillistä monimuotoisuutta. 
         
Valikoimasta parhaita kilpailukuvia tehdään TV-mainos, jonka tarkoituksena on tukea EU:n monimuotoisuutta edistävää tiedotuskampanjaa. Mainosta esitetään ensi kesän aikana kautta koko Euroopan.

Voittajakuva sekä valikoima muita parhaita otoksia on nähtävissä osoitteessa: www.mtve.com/eudiversity

 

Download 1st prize photo (169 KB)

Download 2nd prize photo (47 KB)

Download 3rd prize photo (59 KB)

Kansainvälinen MTV-kanava ja EU käynnistävät valokuvauskilpailun

Still from the MTV spot

Euroopan Unionin ”Moninaisuuden puolesta. Syrjintää vastaan” -tiedotuskampanja ja maailman suurin kansainvälinen nuorisokanava MTV käynnistävät tänään euroopanlaajuisen valokuvauskilpailun. Sen tarkoituksena on löytää kuvia, jotka parhaalla mahdollisella tavalla kuvaavat monimuotoisuutta ja sen hyötyjä.   
Kilpailun päämääränä on myös kohentaa tietoutta uudesta eurooppalaisesta lainsäädännöstä, jonka tarkoituksena on torjua työpaikoilla mm. iän, uskonnon ja seksuaalisen suuntautumisen aiheuttamaa syrjintää.

Työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasioista Euroopan Unionissa vastaava komissaari Vladimir Špidla totesi kilpailun avajaissanoissaan, että ”Monimuotoisuus ei ole vain osa jokapäiväistä elämäämme, vaan myös jotakin, mitä pitää juhlistaa ja mistä pitää nauttia. Haluamme kilpailun avulla auttaa nuoria, jotka ovat erityisesti työtä hakiessaaan kohdanneet syrjintää. Yhteistyö MTV:n kanssa on erinomainen keino tavoittaa nuorta yleisöä ja odotamme innostuneina, millaisia tuloksia kilpailu tuottaa”.
 
Kilpailu käynnistyy siitä kertovan TV-spotin myötä tänä iltana. 30-sekuntista spottia näytetään kautta MTV-
verkon seuraavien kolmen viikon ajan.
Kilpailun pääpalkintona on kiertomatka Berliiniin, Barcelonaan ja Riikaan. Valikoima parhaita otoksia on ensi vuoden aikana esillä mainoksessa, jonka avulla taistellaan syrjintää vastaan Euroopassa.

 


Actors from the MTV spot
Actors listening to instructions

Tänään kuvaruutuihin tuleva TV-mainos alkaa sarjalla lähikuvia erilaisista kameroista. Kokonaisuutta täydentävät kameroiden klikkausäänet. Sitten esitellään välähdyksenomaisesti erilaisia ihmisiä kameroiden kanssa. He symboloivat MTV:n monimuotoisia yleisöjä. Puhutussa tekstissä kehotetaan sitten katselijoita lähettämään otoksiaan kilpailuun ja käymään tutustumassa kampanjan nettisivuihin.

- MTV:llä on takanaan pitkä historia nuorisolle tärkeitten asioiden esilletuomisessa, toteaa MTV Networks Internationalin varapääjohtaja Cristian Jofre.
- Meistä on erittäin kiehtovaa olla EU:n yhteistyökumppanina lisäämässä tietoisuutta meille kaikille tärkeän
monimuotoisuuden merkityksestä.  


Group instructions at the MTV set
Camera team at the filming of the MTV spot
Logo / Link MTV contest website

Klikkaa tästä nähdäksesi still-kuvia MTVn spotista.

Tulevaisuuden työpaikka

Aika: 9.-10.12.2005

Paikka: Kuntatalo, Toinen linja 14 , Helsinki

Järjestäjä: SEIS -projekti

 

SEIS - Suomi Eteenpäin Ilman Syrjintää - projekti kutsuu teidät osallistumaan Moninaisuuspäivän konferenssiin 9.-10.12. Kuntatalolle. Konferenssin teemana on moninaisuus työpaikalla. Tavoitteena on tarkastella yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikoilla sekä pohtia moninaistuvan tulevaisuuden haasteita sukupuolen, etnisen alkuperän, iän, uskonnon ja vakaumuksen, vamman sekä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Ohessa luonnos ohjelmasta (pdf). Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet ilmestyvät näille sivuille lähiaikoina.

Lataa pdf 66 KB

 

Invitation and programme English

Lataa pdf 47 KB

EU:n “Moninaisuuden puolesta, syrjintää vastaan” -rekkakiertue vieraili aurinkoisessa Helsingissä

Olosuhteet suosivat syrjinnänvastaisen EU-tapahtuman järjestämistä Helsingin Rautatientorilla kesäkuun puolivälissä. Tallinnasta saapunut vaikuttava sinikeltainen 30-tonninen kampanjarekka herätti jo ennen varsinaista tapahtumapäivää kosolti huomiota ollessaan pysäköitynä kaupungin ydinkeskustassa.

Kauniissa säässä 16.6. pidetty ”Moninaisuuden puolesta, syrjintää vastaan” -päivä keräsi aamukymmenen ja iltakuuden välillä kohtuullisesti yleisöä, jota rekan esiintymislavalla pidetyt musiikki- ja tanssiesitykset houkuttelivat paikalle. Tapahtuman innostavana juontajana toimi Tino Singh, jolla intialaisen syntyperänsä tähden on omakohtaista tuntumaa alan problematiikkaan. Hän piti tunnelmaa korkealla heittämällä sujuvaa tarinaa niin suomen-, ruotsin- kuin englanninkielelläkin.

Tilaisuuden avasi kansanedustaja, Helsingin kaupungivaltuutettu Eva Biaudet (Rkp). Päivän mittaan eri järjestöt ja tahot (mm. Helsingin kaupunki, SAK, Seta, vammaisjärjestöt, romanien Rom-Equal –projekti sekä monikulttuurisia ohjelmia tuottavat järjestöt) jakoivat materiaalia ja tietoa toiminnastaan.

Iltapäivän asia-annin kruunasi paneelikeskustelu, johon oli saatu kootuksi arvovaltainen joukko päättäjiä ja asiantuntijoita. Mukana olivat mm. oikeuskansleri Paavo Nikula, kansanedustajat Ulla Anttila (vihr.) ja Sirpa Asko-Seljavaara (kok.), työmarkkinajärjestöt olivat edustettuina jne.

Asiantuntijapalveluita tarjosivat työmarkkinajärjestöjen ja Vähemmistövaltuutetun toimiston juristit. Myös poliisin edustaja oli paikalla keskustelemassa yleisön kanssa.

Kulttuuriantia tarjosivat mm. intialainen laulajatar Peali Mitra, japanilainen tanssijatar Aki Suzuki, suomalais-monikansallinen rap-yhtye METARAP sekä romanien Rom-Equal –ryhmä.

Mm. Demari, Hbl ja Kansan Uutiset esittelivät jälkikäteen tapahtumaa sivuillaan.

Helsingistä Euroopan Unionin rekkasaattue jatkoi matkaansa Hangon kautta laivalla Saksaan, kohti uusia tapahtumapäiviä ja -paikkoja.

Aloitussivu


valokuva (Paneelikeskustelu)
valokuva (Intialainen laulajatar Peali Mitra)
valokuva (Buto-tanssijatar Aki Suzuki)
valokuva (Rap-solisti keräsi yleisöä rekan luo)
valokuva (Yleisöä)

Paneelikeskustelu
Intialainen laulajatar Peali Mitra
Buto-tanssijatar Aki Suzuki
Rap-solisti keräsi yleisöä rekan luo
Yleisöä